Näyttelyjä ainutlaatuisessa ympäristössä

Vanhassa kesägalleriaksi rakennetussa riihessä on luonnonvalossa esillä eri taiteilijoiden laadukkaita näyttelyjä. Esillä on myös teoksia taidekeskuksen omasta kokoelmasta, mm. monumentaaliset seinämaalaukset, jotka olivat ripustettuina sittemmin suljetussa Sinisimpukan luontokeskuksessa Kasnäsissa. Rosoisen elegantti luonnonläheinen tila on jo itsessään näkemisen arvoinen!

Valon ja värin mosaiikkia 2023

Tämän vuoden näyttelyn taiteilijoille on kaikille yhteistä pyrkimys ajattomaan kauneuteen ja harmoniaan. Per Stenius on tunnettu omaperäisestä väriekspressionismistään, jossa värit muodostavat kirkkaasti väreileviä mosaiikkimaisia pintoja. Riggert Munsterhjelmin maalaustaiteessa värit jakautuvat värilaikuiksi ranskalaisen impressionismin tapaan. Minna Flomanin meditatiiviset mosaiikit heijastavat valon hienovaraisinta olemusta. Näyttely muodostaa luonnon rytmin ja kiertokulun ympärille kietoutuvan kokonaisuuden, joka kulminoituu keväisten yrttien kasvuun.

PER STENIUS (1922-2014) oli yksi modernismin pioneereista Suomessa. Hän ei kuulunut mihinkään taiteilijaryhmään, mutta hänet liitetään usein Vapaan taidekoulun opiskelutovereihinsa, Anitra Lucanderiin, Erik Granfeltiin ja Rafael Wardiin. Tunnetut taiteenkeräilijät ja mesenaatit kuten Maire Gullichsen ja Jalo Sihtola löysivät varhain Steniuksen. 1980-luvun taideboomin myötävaikutuksesta hänen teoksensa saavuttivat ennätysmäisen suosion yleisön ja ostajien piirissä. Vaikka Stenius olikin tunnettu ja tunnustettu taidepiireissä, hän vetäytyi julkisuudesta ja eli arvoituksellista etsijän elämää. Didrichsenin taidemuseo Helsingissä järjesti hänen 100-vuotisnäyttelynsä vuonna 2022. Näyttelyn yhteydessä julkaistiin myös Steniuksen elämäntarina, jossa mm. taiteilijaystävä Riggert Munsterhjelm kuvaa hänen elämänsä eri vaiheita ja hänen taidettaan.

MINNA FLOMAN (s. 1957) on tehnyt mosaiikkeja vuodesta 2004, jolloin hän löysi tämän ikiaikaisen taidemuodon. Mosaiikkitekniikan perusteet hän oppi Suomessa ranskalaissyntyiseltä mosaiikkitaiteilijalta, Virginie Loÿlta. Sittemmin hän on syventänyt osaamistaan ja tekniikkaansa kursseilla Lontoossa, Chichesterissä, Venetsiassa ja Ravennassa. Hän itse katsoo opettajallaan, mosaiikkitaiteilija Emma Biggsillä olleen erityisen suuri vaikutus hänen taiteellisen ilmaisunsa kehittymiseen. Vuonna 2010 Minna Floman ryhtyi päätoimiseksi mosaiikkitaitelijaksi. Hänen mosaiikkiteoksiaan on ollut näytteillä useissa gallerioissa Helsingissä (esim. Taidesalonki Piirto, Galleria Dix ja Galleria Fogga). Hän on myös opettanut mosaiikkitekniikkaa. Töissään Minna Floman käyttää pääosin perinteisiä mosaiikkimateriaaleja, marmoria ja smaltia, ja hän työskentelee mielellään laajojen teemakokonaisuuksien parissa. Hän on mm. luonut mosaiikin keinoin sarjan tulkintoja suomalaisesta muinaiskoruornamentiikasta. Munsterhjelm Art Centerilla esillä olevat mosaiikit ovat syntyneet taidekeskuksen emännän, Catherine Munsterhjelmin, pitämien villiyrttikurssien inspiroimina.

minnafloman.fi

RIGGERT MUNSTERHJELM (s.1954) on tunnettu hänen 1980-luvulla kehittämästään harmonisesta, luonnon tarkkailuun pohjautuvasta värien käytöstään ja myöhemmin myös muotokuvamaalauksistaan. Ensinäyttelynsä hän piti vuonna 1982 Ruotsissa, Karlskogan taidehallissa, yhdessä opettajansa Georges von Swetlikin kanssa ja sittemmin, vuonna 1984 Tammisaaren museossa ja Hagelstamin galleriassa Helsingissä. Näitä on seurannut n. 20 näyttelyä, enimmäkseen Helsingissä, mutta myös esim. Turussa, Tammisaaressa, Ruotsissa ja Norjassa. Lukuisten – enimmäkseen maisemamaalauksiin painottuvien – väritutkielmiensa kautta hän on kehittänyt oman värioppinsa, jota hän kutsuu luonnolliseksi väriopiksi. Sitä hän on myös opettanut kursseilla. Muotokuvissaan hän pyrkii vangitsemaan mallinsa luontaisen olemuksen. Munsterhjelm on maalannut mm. Helsingin yliopiston professori Veli-Pekka Salosen, ministeri ja Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Carl Haglundin sekä professori ja Svenska folkskolans vännerin puheenjohtaja Per-Edvin Perssonin muotokuvat.

C V